tiistai 10. lokakuuta 2017

Seinän tapetointi

Kirjoittelin viime vuoden toukokuussa tapetin ostamisesta ja suunnitelmista tapetoida lapsen huoneen seinä Färg & Form:n harmaalla Moln -tapetilla. Viime keväänä jo maalasimme huoneesta kaksi seinää ja tapetoinnin vuoro tuli vuosi sitten syyskuussa. Isäni oli siinä apuna enkä hommasta ihan itse olisi selvinnytkään, tapetti oli melkoisen hankala laittaa. Hyviä tapetointiohjeita löytyy kyllä netistä ja hyvä suunnittelu auttaa selviämään urakasta helpommin.

Tapettirullan symbolit on hyvä tutkia jo ennen tapetin ostoa. Jos kuvio vaatii vuotien kohdistusta, tapettia voi mennä enemmän kuin metrimääräisesti arvioisi.


 Putsattu ja kitattu seinä valmiina tapetointiin.


 Tapetointipöytä olohuoneessa vuotien leikkausta ja liisteröintiä varten.


 Vuodat valmiina odottamassa seinälle laittoa.


Valmista tulee...




Sänky vielä vailla päiväpeittoa, sen hankinnasta myöhemmin...

Tapetti toi aivan uuden ilmeen huoneeseen joten homma oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Vieläkään en tunne tapetointia omakseni kuten esim. maalausta, joka alkaa sujua jo paremmin. Maalausurakoita onkin taas edessä päin joten siinä saan harjoitusta, toivottavasti myös tapetoinnissa joskus tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti