tiistai 10. lokakuuta 2017

Seinän tapetointi

Kirjoittelin viime vuoden toukokuussa tapetin ostamisesta ja suunnitelmista tapetoida lapsen huoneen seinä Färg & Form:n harmaalla Moln -tapetilla. Viime keväänä jo maalasimme huoneesta kaksi seinää ja tapetoinnin vuoro tuli vuosi sitten syyskuussa. Isäni oli siinä apuna enkä hommasta ihan itse olisi selvinnytkään, tapetti oli melkoisen hankala laittaa. Hyviä tapetointiohjeita löytyy kyllä netistä ja hyvä suunnittelu auttaa selviämään urakasta helpommin.

Tapettirullan symbolit on hyvä tutkia jo ennen tapetin ostoa. Jos kuvio vaatii vuotien kohdistusta, tapettia voi mennä enemmän kuin metrimääräisesti arvioisi.


 Putsattu ja kitattu seinä valmiina tapetointiin.


 Tapetointipöytä olohuoneessa vuotien leikkausta ja liisteröintiä varten.


 Vuodat valmiina odottamassa seinälle laittoa.


Valmista tulee...




Sänky vielä vailla päiväpeittoa, sen hankinnasta myöhemmin...

Tapetti toi aivan uuden ilmeen huoneeseen joten homma oli ehdottomasti vaivan arvoinen. Vieläkään en tunne tapetointia omakseni kuten esim. maalausta, joka alkaa sujua jo paremmin. Maalausurakoita onkin taas edessä päin joten siinä saan harjoitusta, toivottavasti myös tapetoinnissa joskus tulevaisuudessa.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Lapsuuteni Lundia-hyllyn hieno muodonmuutos

Ensimmäisen lapsemme huone oli alkuun meillä ns. toimistona ja työhuoneena, mutta lapsemme kasvaessa hänen oman tilan tarpeensa lisääntyi ja huoneesta oli kiva tehdä hänelle oma valtakunta. Jäimme siis ilman kirjoituspöytää ja työhuonetta jolloin läppäri majaili entistä enemmän keittiön pöydällä ja paperit kertyivät milloin mihinkin tasolle, kansiot vaatekaappiin jne. Tämä alkoi pikkuhiljaa häiritä ja harmittaa joten oli aika tehdä asialle jotain.

Olohuoneessamme oli suht kapea ja pieni tila, johon voisimme tehdä oman työpisteen. Etsiskelin alkuun netistä sopivaa kirjoituspöytää. Sellaista, jonka sisään voisi piilottaa paperit ja kansiot ja jonka ääressä olisi mukava työskennellä koneella. Asuntomme ei ole kovin suuri ja huomaan usein, että mitoiltaan pienempien huonekalujen löytäminen on haastavaa, niin kävi nytkin. Asiaa puidessamme isäni ehdotti, että tehtäisiin työtila käyttäen hyödyksi heidän vanhoja Lundia -kalusteitaan, syvyysmitat ovat pienet ja voimme käyttää korkeutta hyväksi. Lundian hyllyjä voi helposti muokata erilaisiksi kokonaisuuksiksi ja maalaamalla saisimme jo kellastuneesta puusta sen värisen kuin haluaisimme. Tätä ideaa sitten pallottelimme aikamme ja lopulta se toteutettiin ja nyt kirjoittelen tätä postausta Lundia:sta muokatulla työpisteellämme.

Ratkaisu oli käytännöllinen ja toimiva. Hienon lopputuloksen näet alla:


Hankimme hyllyille viisi säilytyslaatikkoa Ikeasta. Kynille sopivat mukit löysin Stockmannilta.


Kansiot mahtuivat hyvin piiloon yläkaappiin, josta ne ovat kuitenkin helposti saatavilla tarvittaessa