Kattilahalli oli oiva paikka näytökselle, tila oli laitettu viihtyisäksi ja henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Näytöstä asteltiin katsomaan pienen shampanjapullon kanssa ja omalta paikalta löytyi kiva tuotekassi, jossa oli Glorian uusin numero ja muuta mukavaa. Minna Tervamäki avasi näytöksen upealla tanssillaan ja sen jälkeen Glorian uusi päätoimittaja piti pienen puheenvuoron ja loppu olikin erilaisten vaatteiden ja asusteiden ihastelua. Näytös kesti noin tunnin verran ja sen jälkeen suuntasimme ystäväni kanssa syömään ja viettämään iltaa, aurinkokin oli siinä vaiheessa jo tullut esiin, kun taas näytökseen astelimme sateenvarjojen alla.
Sunnuntaina syyskuun 6. päivä suuntasin Kaapelille Design Markertin hulinaan muutaman muunkin ihmisen kanssa. Paikka oli puolilta päivin jo aivan tupaten täynnä ja olin tyytyväinen, että olin lähtenyt matkaan yksin enkä lapseni ja rattaiden kanssa. Tungoksessa oli välillä haasteita päästä eteenpäin joten en usko, että menevä tyttöni olisi nauttinut niin hitaasta vauhdista ja ihmismassasta ympärillään.
Konsepti on kuitenkin mielestäni onnistunut, vaikka aukioloaika saisi olla pidenpi. Oli mahtavaa päästä tutustumaan pieniin suomalaisiin design yrityksiin ja heidän tuotteisiinsa. Omia suosikkejani olivat mm.
handmade by Kotona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti