sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vielä vähän joulua..

Joulukuu vierähti nopeasti ja koska perheemme ohjelmaan tuli iso muutos, bloggaaminen jäi täysin muiden tehtävien jalkoihin. Nyt on joulua vietetty kuitenkin hyvillä mielin perheen parissa. Syöty, juteltu, katseltu leffoja, vaihdettu lahjoja ja nautittu rauhoittumisesta ja yhdessäolosta.


Perinteisten jouluherkkujen lisäksi kokeilin tehdä jotain uutta, ranskalaista herkkua nimeltään jouluhalko. Tämä oli Kodin Kuvalehdestä napattu triplasuklainen versio (kuva yllä). Varsinainen kaloripommi siis, syntisen hyvää. Resepti löytyy täältä, jos haluat kokeilla. Nam!


Amaryllis - tuoksuton ja valtavan kaunis joulukukka


Olemme yleensä joulut vanhempieni luona joten oman asuntomme joulusisutaminen on ollut melko maltillista. Kukkia, kynttilöitä, valoja, piparkakkutalo jne. Tänä vuonna saimme kuitenkin ensimmäistä kertaa joulukuusen kotiimme. Ihana pieni kuusemme sai joulutunnelman kohoamaan astetta korkeammalle tuoksullaan, valoillaan ja koreudellaan. Koristelimme sen yhdessä pikku tyttöni kanssa ja kun kaikki joulupallot olivat löytäneet paikkansa, tyttöni haki vielä oman korurasian ja ripusti kuuseen koruja, rannerenkaita ja hiuskoristeita. Ei siis ihan perinteinen koristelu, mutta pienen ihmisen touhotusta ja hymyä oli ilo katsella.


Habitat:sta kivoja koristeita kuuseen.


Led-tuikuilla piparkakkutalo sai valoa.


Pipareista sain myös tehtyä kivoja, tuoksuvia koristeita.


Huomenna taas paluu arkeen ja vuoden 2015 viimeiset työpäivät. Sitten taas mietintämyssy päähän, mitä kivaa sitä ensi vuonna keksisi, bloggaaminen ja pienet remontit siellä listalla jo komeileekin.

Hyvää uutta vuotta 2016!